| |
Kiinteistön energiansäästö direktiivin (2002/91/EY) mukaiseksi
Energiansäästö tulee yhä ajankohtaisemmaksi EU:n uuden, rakennusten
energiatehokkuudesta annetun direktiivin (2002/91/EY) myötä. Vanhoja
kiinteistöjä on kunnostettava uusia vaatimuksia vastaaviksi, mutta
toimenpidesuunnittelua vaikeuttavat ainakin seuraavat ongelmat:
- (a) Kun
useampaan hankkeeseen investoidaan yhtä aikaa, saavutettavaa
kokonaissäästötulosta ei voi laskea suoraan eri hankkeiden lupaamista
säästöistä.
- (b) Jos kiinteistön käyttö muuttuu saneerauksen yhteydessä, tämä
vaikuttaa myös energiankulutukseen.
- (c) Yhtäältä sisäilman laadulle ja toisaalta energiankäytölle asetetut vaatimukset olisi täytettävä samanaikaisesti entistä
tiukempien normien mukaan; tällöin olisi tiedettävä saneeraus- ja
käyttösäätövaihtoehtojen vaikutukset molemmissa suhteissa.
- (d) Käytettävissä oleva data on puutteellista. - Näiden ongelmien menestyksekäs ratkaisu
edellyttää sekä olennaisen tiedon riittävän kattavaa keruuta kiinteistö- ja
saneerausvaihekohtaisesti (lähtötila mukaanlukien) että tehokasta välinettä
saadun datan analysointiin. Koska kriittisiä muuttujia on lukuisia ja vasta
niiden yhteisvaikutus ratkaisee lopputuloksen, perinteiset tilastot,
korrelaatiolaskentamenetelmät ja regressioanalyysitkin ovat todennäköisesti
riittämättömiä keinoja tilannekartoitukseen. Meillä on jo tarjolla
laskentakoneisto, joka hallitsee nämä ongelmat.
Uusien kiinteistöjen kohdalla pätevät osittain samat vaatimukset. Uudet
talotekniikkaratkaisut helpottavat niiden datankeräystä mutta näiden tarjoama
datan analyysi on yleensä niin puutteellista että saatu käytännön hyöty on
vaatimatonta.
Suomeksi:
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2002/91/EY (.pdf)
Englanniksi:
DIRECTIVE 2002/91/EC OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL (.pdf)
BayesIT tulee tällä sivulla lähiaikoina julkaisemaan energiasäästömalliesimerkin
jonka voi vapaasti kopioida ja käyttää pohjana omaa tiedonkeruuta
järjestettäessä. Malli sisältää 30-50 muuttujaa jotka kuvaavat itse kiinteistöä,
sen käyttöä sekä sen energiankulutusta. Omaa dataa käyttäen syntyneestä
taulukosta käyttäjä voi laskea BayesIT:n palvelimella tietokonemallin
kiinteistösalkkunsa energiakulutuksesta. Käyttäjän ei tarvitse kerätä tietoja
kaikista muuttujista eikä taulukko tarvitse olla täydellinen, jopa puolet
tiedoista voi puuttua.
Mallista käyttäjä näkee miten energiansäästötoimenpiteet toteutuvat. Mikäli
tietojen keräys on käynnistynyt ennen kiinteistöissä toteutettuja
energiansäästöinvestointeja mallista näkee myös mm sen mistä mahdolliset
tavoitteesta jäämiset voisivat johtua. Kun energiasäästöhankkeita toteuttavat
alihankkijat ovat tietoisia siitä että energiansäästötavoitteita seurataan
tietokonemallin ja sen moni-muuttuja-analyysin avulla voidaan olettaa että
tarjoukset ovat paremmin valmisteltuja.
|
|